Yritys

Evemet Oy on perustettu vuonna 2000, jonka jälkeen toiminta on jatkunut keskeytyksettä. Toimipisteemme sijaitsee Mänttä-Vilppulan kaupungissa Mustanlahden teollisuusalueella erittäin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Nykyisellään yritys työllistä n.10 henkilöä ja toimimme omissa ajanmukaisissa tuotantotiloissa. Olemme nykyaikainen teollisuuden alihankintakonepaja ja valmistamme pääasiassa hitsattuja sekä koneistettuja kappaleita.

Toimintamme tavoitteena on olla nopeaa, joustavaa sekä asiakkaan yksilölliset tarpeet ja eroavaisuudet huomioonottavaa. Avoimuudella ja toiminnan suoraviivaisuudella pyrimme selkeyteen, toimitusvarmuuteen ja aikataulujen paikkansapitävyyteen. Tärkeimpänä asiana pidämmekin asiakkaamme tyytyväisyyttä toimintaamme ja tuotteisiin.

Oma osaaminen yhdistyy kumppaneiden palveluihin

Koneistetut ja hitsatut metallirakenteet valmistetaan poikkeuksetta asiakaan piirustusten pohjalta. Työn suunnittelu ja valmistus toteutetaan yrityksen omin resurssein. Suuremmissa työkokonaisuuksissa ja erikoistyövaiheissa hyödynnetään hyväksi havaittua ja toimivaa alihankintaverkostoa.

Tunnetusti luotettava

Evemet Oy on vuodesta 2012 kuulunut Kauppalehden Menestyjä-yrityksiin ja Asiakastiedon Suomen Vahvimmat yritykset joukkoon. Meillä on korkein AAA -luottoluokitus.

suomenvahvimmat_lp_fi_2015kasvuyritys-evemetmenestyja-evemetaaa-logo-2016-fi

Tekee sen minkä lupaa

Arvostako laatua ja toimitusvarmuutta?

Meiltä saat tämän palvelun. Evemetin yhteistyökumppanina voit hyödyntää vuosien kokemuksen tuoman laadun ja joustavan yhteistyön.